VPS P06 joukkueen antoisa leiripäivä
22.2.2018 11:06 Uutiset / VPS U12 P06

P06 D-kurssin malliryhmänä

Viime sunnuntaina 18.2. pidimme leiripäivän Vaasassa. Päivään kuului valmentajakoulutuksen malliryhmänä toimiminen Fennia Arenassa kahteen otteeseen sekä ryhmätyöskentelyä VPS Junioreiden hienoissa tiloissa. Ryhmätöiden lomassa myös eväät maistuivat.

Päivän tavoitteena oli kannustaa avoimeen vuorovaikutukseen ja rohkaista pelaajia tuomaan esille mieltä askarruttavia asioita. Samoin kukin pelaaja sai miettiä tärkeimmän syyn, miksi pelaa jalkapalloa. 60% pelaajista kertoi pelaavansa jalkapalloa sen vuoksi, että se on mukavaa ja kivaa ja jopa rakastaa lajia. 25% pelaajista kertoi haluavansa tulla mahdollisimman hyväksi pelaajaksi ja osa rohkaistui kertomaan tavoitteesta tulla jalkapalloammattilaiseksi.

Ryhmätöiden teemana oli miettiä, kuinka treenit olisivat mukavampia ja kuinka olisi mahdollista kehittyä vielä paremmaksi joukkueena ja pelaajana. Pelaajat toimivat hienosti ryhmätöissä ja keskustelu oli antoisaa. Tulosten esittäminen koko joukkueen edessä oli varmasti monelle melko jännittävä kokemus, mutta vauhtiin päästyään tuli ryhmiltä hienoja kehitysehdotuksia.

Ryhmätyöt tukevat hyvin VPS-j P06 joukkueen pelisääntöjä, jotka pelaajat ovat hyvin omaksuneet; kaikilla tulee olla tasapuolinen mahdollisuus näyttää kykynsä. Tärkeää on kannustaa kaikkia ja keskittyä treeneihin. Samoin ryhmätöistä kävi ilmi, että pelaajat pitävät lyhyistä, intensiivisistä harjoitteluista ja pitkäkestoiset harjoitteet saattavat puuduttaa ja laskea tempoa. Tylsää on jonottaminen sekä perinteiset drillit. Hauskinta ovat pelit ja niitä halutaan enemmän. Lisää toivottiin myös ohjattuja joukkueharjoituksia. Pelaajat ymmärtävät, että valmentajat haluavat opettaa, mutteivat tykkää, mikäli treeniä pysäytetään liikaa. Mieluisaa ovat myös vaativat harjoitteet, koska pojat muistuttivat, että ovat jo vanhoja (11 vuotiaita)!

Tärkeäksi nousi myös omatoiminen harjoittelu kavereiden kanssa. Tästä pelaajat keskustelivat keskenään ja asettivat tavoitteeksi määrän lisäämisen. Talvisin haasteeksi nähdään kyydityksen puute, kesäisin pääsee paremmin yksin liikkumaan.

Ryhmänä oli helpompi sanoa, mikä on mukavaa ja mikä puolestaan tympäisee. Pelaajat toivat esille, että leirejä olisi hyvä olla kuukausittain, mutta vähintään joka toinen kuukausi. Päivä oli antoisa ja hauska, vaikka toisen treenin jälkeen jaloissa alkoikin jo painaa!

VPS- j P06

Altti Eerola, Kari Antila & Virpi Ala-Heikkilä



   
Lisää uutisia
VPS U12 P06
«  Kesäkuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930
 
Kategoriat